”Teatterilla on tehtävä, jalo tehtävä ihmiskunnan innostajana ja liikkeelle panevana voimana estää meitä vajoamasta kohti pohjatonta kuilua.”
– Shahid Nadeem
Psykososiaaliset ja -terapeuttiset kuntoutus- ja tukipalvelut ovat tässä hetkessä, etenkin nuorten osalta, riittämättömiä. Myös monikulttuurisuus nostaa uudenlaisia osallisuuteen ja sen edistämiseen liittyviä tarpeita. Noin neljännes espoolaisista puhuu äidinkielinään muuta kuin suomea tai ruotsia. Tilanne on lähes sama myös Vantaalla ja Helsingissä. Lisäksi korona-pandemian syrjäyttäviä seurauksia nähdään edelleen ja nuorten usko maailman tulevaisuuteen on Nuorisobarometrin 03/2026 mukaan historiallisen matalalla.
Luovempia yhteisöllisen kuntoutuksen muotoja tarvitaan olemassa olevien palveluiden rinnalle. Sen lisäksi, että yhteisö on luonnollisin tapa osallistua, kotoutua, eheytyä ja voimaantua, luova tekeminen palauttaa meidät ihmisyyden juurille; luoviksi, leikkisiksi, yhdessä kasvaviksi toimijoiksi. Kokemuksellisuuden kautta voimme tulla nähdyiksi ja ymmärretyiksi, vapautua haitallisista rajoitteista ja toimintamalleista, ja harjoitella sekä toimijuutta että tavoitteen suuntaisia vuorovaikutuksen tapoja yhdessä!
Näistä ajatuksista lähdimme kehittämään Teatteriterapia – palveluita ja prosesseja.
Teatteriterapia tuottaa psykososiaalista kuntoutus/tukipalveluja sekä yksilöille ( 16 – 25v ja 25v ->) että yhteisöille. Palvelut rakennetaan ja toteutetaan esittävän taiteen ja teatteri-ilmaisun sekä psykoterapian/valmennuksen välinein ja prosessein. Palveluina ovat sekä pidempikestoinen (n 1 v) tavoitteellinen psykososiaalinen ja osallisuutta edistävä kuntoutus että lyhyempiä workshoppeja. Mahdollisuus myös työnohjaukseen. Ks ystävällisesti sivulta ”toiminta ja tavoitteet”
Me teatteriterapialaiset uskomme esittävän taiteen ja luovan ilmaisun, kuntoutusprosessia ja kasvua tehostavaan ja elämää rikastuttavaan voimaan. Meille on tärkeätä osallisuuden edistäminen ja yhdessä kehittyminen, yhteisöllisen ryhmäprosessin, ilon ja voimaantumisen kautta. Kaikkea voi ja saa harjoitella yhdessä!
Teatteriterapia Oy on yleishyödyllinen (voittoa tuottamaton) yritys, joka toimii ryhmien osalta pääasiallisesti rahoituksen turvin. Workshopit erikseen ja tilauksesta. Meille pienikin lahjoitus on arvokas ja yrityslahjoitusten osalta, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse, kiitos!
Tätä kaikkea on teatteriterapia! Tule mukaan!
