Arvot ja missio

Oikeus osallistua taiteisiin ja kulttuuriin, ja kehittää itseään ja yhteisöään niiden avulla ovat jokaisen kulttuurisia perusoikeuksia.

ARVOT

Teatteriterapian kantavat arvot ovat: osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä kasvaminen, tasa-arvoisuus ja ainutlaatuisuus, luovuus ja leikki sekä tavoitteellisuus ja turvallisuus.

Viestimme on: Sinä olet oikein. Kaikkea muuta voi harjoitella.

MISSIO

Tavoitteenamme on tarjota turvallinen, kokemuksellinen ja helposti lähestyttävä tila ja prosessi eheytymiselle, oman äänen löytämiselle ja sekä toimijuuden että osallisuuden vahvistumiselle – kohti tasapainoista ja toimivaa yhteisöä.

VISIO

Laajentaa teatteri- ja psykoterapiaperusteinen yhteisöllinen kuntoutusmuoto rakenteineen, pysyväksi osaksi Suomen kuntoutuskenttää.

Stepping out theatre, Bristolissa

Esimerkkinä tällaisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta, on Bristolista, vuodesta 1997 toiminut Stepping out Theatre. Kyseinen teatteri on maan johtava, mielenterveys- ja sosiaalista kuntoutusta tuottava teatteriryhmä, joka mm. tuottaa teemaan liittyvää teatteria kuntoutujien kanssa, järjestää koulutusta ja pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan sekä tiedottamiseen, että mielenterveyskuntoutujiin kohdistuviin asenteisiin.

https://steppingouttheatre.co.uk/index.php

Heidän tulostensa mukaan

  •  80% osallistujista raportoi myönteisen vaikutuksen mielenterveyteensä. 27% raportoi vaikutuksen olleen “huge”
  • Merkittävin yksittäinen vaikutus oli masennusoireiden vähentyminen, mihin sosiaaliset kontaktit, ystävyys, mahdollisuus kuulua johonkin, sekä tekemisen tarkoituksellisuus ja suunta, ja arvostuksen kokemus nimettiin vaikuttavina tekijöinä
  • 70% koki mielenterveyspalveluiden käyttämisen vähentyneen. Heistä 30% koki ryhmään kuulumisen ennaltaehkäisseen mahdollista mielenterveyshoidon/tuen tarvetta muualta
  • Osallistujat kokivat, kehittyneensä itsearvioinnissa ja/tai -havainnoinnissa ja heidän kykynsä pitää kiinni, kuntouttavasta työstään tai koulutuksestaan vahvistui.  Osallistujat raportoivat, että kokonaisuudessaan heidän psyykkinen terveytensä parani, luottamus omaan toimintaan lisääntyi ja he kykenivät käyttämään terveempiä selviytymisstrategioita verrattuna aiempaan (esim alkoholi ja huumeet)
  •  Osallistuja raportoivat kehittymistä ja oppimista mm. luovuudessa, yksilöllisessä kohtaamisessa, ihmissuhteiden kehittymisessä, tietoisuuden lisääntymistä mielenterveydessä ja stigmatisoitumiskokemuksen vähentämisessä (itsearvostus)