Artikkeli

Esimerkkinä tällaisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta, on Bristolista, vuodesta 1997 toiminut Stepping out Theatre. Kyseinen teatteri on maan johtava, mielenterveys- ja sosiaalista kuntoutusta tuottava teatteriryhmä, joka mm. tuottaa teemaan liittyvää teatteria kuntoutujien kanssa, järjestää koulutusta ja pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan sekä tiedottamiseen, että mielenterveyskuntoutujiin kohdistuviin asenteisiin.

https://steppingouttheatre.co.uk/index.php

Heidän tulostensa mukaan

  •  80% osallistujista raportoi myönteisen vaikutuksen mielenterveyteensä. 27% raportoi vaikutuksen olleen “huge”
  • Merkittävin yksittäinen vaikutus oli masennusoireiden vähentyminen, mihin sosiaaliset kontaktit, ystävyys, mahdollisuus kuulua johonkin, sekä tekemisen tarkoituksellisuus ja suunta, ja arvostuksen kokemus nimettiin vaikuttavina tekijöinä
  • 70% koki mielenterveyspalveluiden käyttämisen vähentyneen. Heistä 30% koki ryhmään kuulumisen ennaltaehkäisseen mahdollista mielenterveyshoidon/tuen tarvetta muualta
  • Osallistujat kokivat, kehittyneensä itsearvioinnissa ja/tai -havainnoinnissa ja heidän kykynsä pitää kiinni, kuntouttavasta työstään tai koulutuksestaan vahvistui.  Osallistujat raportoivat, että kokonaisuudessaan heidän psyykkinen terveytensä parani, luottamus omaan toimintaan lisääntyi ja he kykenivät käyttämään terveempiä selviytymisstrategioita verrattuna aiempaan (esim alkoholi ja huumeet)
  •  Osallistuja raportoivat kehittymistä ja oppimista mm. luovuudessa, yksilöllisessä kohtaamisessa, ihmissuhteiden kehittymisessä, tietoisuuden lisääntymistä mielenterveydessä ja stigmatisoitumiskokemuksen vähentämisessä (itsearvostus)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.